Elän päivä päivältä enemmän vapaana.


Kauan kesti päästä tähän. Olen elänyt tuhansia elämiä, nähnyt visioita, ilmestyksiä, nähnyt tulevaan, nähnyt menneeseen.


Kaikkeus tuntuu unelta. Lempeä jättiläinen ikiunessaan.


Tipahtelen mielen syviin onkaloihin, mutta en pelkää enää niin paljon.


Pelko on musta aukko. Se nousee tyhjyydestä, näkymättömästä tilasta, aiheuttaa sähköisen fraktaalin mielen onkaloissa, yhdistyy aina uudelleen alkukokemukseen ja lisää matkallaan olotilaan lisää kerroksia, lisää vahvuutta, – se on kuin lihas joka jännittyy ja rakentaa sisäänsä uuden säikeen, uuden yhteyden ja taas uuden. Kasvava pelkolihas jännittyy ja räjähtää, sillä on kapasiteetti jonka ylittämisen jälkeen kaikki muuttuu, mielenkin rakennelmat sortuvat aina uudestaan, kasvavat toisinaan uskomattomiin mittoihin (kaikki on unta), mutta lopulta sortuvat taas. Tässä murtumakohdassa meidän on mahdollista järjestellä palaset uudelleen, suoristaa ajatusvirtamme koukeroiset kuviot, ohjelmoida maailmankaikkeutemme uuteen tilaan, pyyhkiä vanhentuneet järjestelmät mielitietokoneemme sisuksista.


Tietoisuus jatkaa olemassaoloaan, – hengitys jonka rytmissä kaikkeus soi. Rakkaus ympäröi meidät.


Miten tarkalleen ottaen kaikki tapahtuu, en tiedä, mutta olen nähnyt siitä näkyjä.