Yksi kauneimmista asioista elämässä on kokea omien uskomustensa romahtaminen. Se on tosin myös erittäin kipeä tunne. Olen kokenut tätä paljon elämässäni, maailmani on kääntynyt ympäri monta kertaa, ja tuntuu että siitä on tullut eräänlainen normi nykyisessä elämässäni joten se on tullut myös helpommaksi prosessoida. 
Se tuntuu kipeältä. Se tuntuu kuristavalta. Se tuntuu tukahtuneelta, kuin jokin kaukainen ja epämääräinen kutsu, huuto muurin takaa, katsomaan betoniseinän taakse sen murtumakohdasta, tietäen että toiselle puolelle nähtyään mikään ei ole enää niinkuin ennen. Se on kuin kaukainen huuto maan alta, mullan alta, Äitimaan sydämestä. Emme voi kieltää totuutta. Emme voi paeta nähtyä. 

Tai voimme tietysti paeta, aina jonkin aikaa, ja moni käyttääkin ison osan energiastaan oman voimansa peittelyyn. On myöskin yksinkertaisesti vaikeaa nähdä se minkä keskellä itse on ja elää. Helpompi on nähdä kaikki muu, ymmärtää ja tiedostaa kaikki muu. Mutta oma itse, oma sielu, oma keho ja henki, nyt ja tässä. On vaikeaa tulla ulos kuvitellusta itsestään. Mutta se muuttuu helpommaksi.

On tärkeää tulla ulos kuplastaan. Ja tullessaan ulos, olla myöskin armollinen tuolle kuplalle, eikä hävetä tai tuomita sitä ja näin ollen esittää ettei sellaista olisi. Olla armollinen itselleen ja kaikille niille rakennelmille joita on elämänsä aikana koonnut, ja padonnut suojakseen… Koska ne ovat olleet meille suojia ja ne ovat palvelleet meitä hyvin. Voimme kiittää näitä harhoja ja antaa itsellemme myötätuntoa. Voimme myöskin muistaa, että meillä kaikilla on omat kuplamme, ja se on ihan ok. Kaikki on hyvin. Maailma(=me) ei ollutkaan ehkä sellainen, lainkaan, mitä meille opetettiin, mutta kaikki on hyvin. Maailma, joka on yhtä kuin sinä, on todellisuudessa aika huomattavan paljon ihmeellisempi paikka, ja sen totuuden kirkkaus vain voi olla liian suurta otettavaksi vastaan kerrallaan. Silloin Valoa voi ottaa sisään pienissä erissä, ja sydäntä voi avata vähän kerrallaan. Voi antaa hyväksyntää, myötätuntoa ja ymmärrystä itselleen. Tulla tutuksi häpeänsä kanssa. Ymmärtää mitä se on, ja transformoida sitä. Askel kerrallaan. Vähä vähältä. Myötätunnossa, kiitollisuudessa. Kaikki on tässä, ei ole kiire minnekkään. 

Älä enää häpeä itseäsi. Älä peittele valoasi. Et ole velkaa kenellekkään mitään. Ota Voimasi takaisin itsellesi. 

Maailma tarvitsee juuri Sinua, sinä tarvitset itseäsi, juuri sellaisena kuin olet, omana totuudellisena itsenäsi, omassa valossasi. Olet tärkeä ja ainutlaatuinen. Kenelläkään toisella ei ole sitä informaatiota, sitä linjaa takanaan, eikä edessään, mikä sinulla on. Ja se on oikeasti suurta. Kenelläkään toisella ei ole niitä kokemuksia, joita sinulla on. Tulethan ulos, ja kerrothan tarinasi, omalla kielelläsi, omalla tavallasi. Maailma on sinun.