Olen tässä

En tahdo tuntea näin, tahdon paeta, minne vain, miten vain. Menen keittiöön avaan jääkaapin, alan syödä, harhauttaakseni itseni. Laitan musiikkia soimaan taustahälinän vuoksi, etten olisi yksin täällä, näiden omien ajatusteni kanssa. Piiloilen, pakenen, menen uusiin mielikuvitusmaailmoihin rakentelemaan erilaisia ajatuskuvioita, uusia ja taas uusia. Aallot nousee korkeimmiksi, myrsky on tulossa. Tunne on häpeä. Tunnen häpeää ja häpeän tuntea. Mistä tämä kaikki alkoi, ajatuskuviot lähtevät jälleen rakentumaan, pulssi nousee, en ymmärrä. Häpeän täällä yksin, irrallisessa omassa maailmassani, jossa kokoajan joku tarkkailee tekemisiäni. Aina siellä on joku joka katsoo, joku joka tunkeutuu tilaani, joku joka tuomitsee, joku joka pilkkaa, joku joka nauraa minulle, olen tuo pieni tyttö joka ei ymmärtänyt mitä ympärilläni tapahtuu ja otti kaiken niin vakavasti ja tämän ymmärtäessäni häpeän jälleen, kuinka minun olisi pitänyt jo muka osata päästää irti. Tässä se on yhä, haavoittunut aspektini joka edelleen etsii nähdyksi tulemista, hyväksyntää, rakkautta.

Aallot laantuvat ja hengitän kolme kertaa syvään korkeaan sydämeeni, hengitän haavoilleni nyt rakkauden parantavaa hengitystä. Minne yritän paeta, minne voisin paeta, palaan aina tähän samaan haavaan, samaan reaktioon, samoihin tunteisiin, sillä ne ovat osa minun jumalaista polkuani täydellisyydessä, sillä ne ovat olemassa sisälläni niin kauan kunnes todella kohtaan ne. Kunnes oikeasti hyväksyn tuon kaiken, jonka olen mieltänyt itsessäni jotenkin vääräksi. Hyväksyn häpeän! Hyväksyn keskeneräisyyden. Se kaikki saa olla ja se saa kulkea lävitseni aina kun sen täytyy näyttäessään aidot kasvonsa juuri sellaisena kuin on. Päästän tunteet ulos, itken, vapisen, huudan, nauran, hetken ajan tunnen tulevani hulluksi, kunnes jotain vapautuu ja tilalla onkin puhdas rauha.

Sanojen muodostamat ajatusrakennelmat ovat usein ylikehittyneen mielen luomuksia, tyhjiä sellaisenaan, mahdollistavat loputtoman spekuloinnin, vahvistavat kierroksillaan mielen yksinhallintaa. Kuulen sen dialogin yhä selvemmin joka minunkin pääni sisällä elää, näen myös sen kuinka se kaikki se on pelkkää kaikua, iäisyyksien päästä. Ne tarinat joihin samaistumme ja joita rakastamme kertoa uudelleen ja uudelleen ovat vain tarinoita. Ajatukset ovat unia. Ajatukset ovat vain unia! Menneisyys on unta.

Mutta minä olen tässä. Olen täydellinen, tässä. Olen, mikä olen juuri tässä.

Olen mikä olen.

Advertisement
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s